Vetovoimainen alue

 

Vahva ja kaupallisesti vetovoimainen alue

Liminganportti palvelee myös Limingan ja lähialueen kuluttajia, joten vahvan maatalouskaupan keskittymän lisäksi alueelle sijoittuu päivittäis- ja erikoistavarakauppoja.

 

Liminka on tällä hetkellä Suomen nopeimmin kasvava kunta. Asukasluku kasvoi vuonna 2009 noin 3,5% ja on tällä hetkellä lähes 9 000. Liminkaan on rakennettu viime vuosina runsaasti omakotitaloja. Myös tulevien vuosien rakentaminen ja kasvu tullaan suuntaamaan keskustan alueelle.

 

Koko potentiaalisen markkina-alueen, Liminka, Kempele, Tyrnävä ja Lumijoki väestömäärä vuonna 2009 oli 33 000 asukasta ja ennuste vuodelle 2020 on 39 000 asukasta.

 

82% alueen maatalousyrittäjistä toimii Limingan länsi- ja eteläpuolella.
*Gallup Elintarviketieto/Agri-Info 2001

 

 

Potentiaalisen markkina-alueen väestön kasvuennuste 2005-2010

 

Potentiaalisen markkina-alueen väestön kasvuennuste 2005-2020

 


 

 

Väkiluvun muutos Ouluseudulla vuonna 2009